maanantai 9. kesäkuuta 2014

Eristystä ja portaita

Mökkiprojektissa on päästy seinien eristämiseen. Viime viikolla asennettiin puhallusvilla ja mökin hirret peittyivät. Samalla mökin sisällä näyttää ihan erilaiselta. Puhallusvilla saa nyt kuivua rauhassa ennen höyrynsulkupaperin asentamista. Ja sen jälkeen onkin jo vuorossa panelointi.


Mökin pohjapiirrostakin muutettiin syksyllä ennen runkotarkastusta. Päätimme lisätä toisen parven, jolloin makuutiloja ei tarvitsekaan sijoittaa alakertaan, vaan koko kerros jää oleskelutilaksi.

Lisäksi netistä löytyi unelmaportaat, Högforsin valurautaiset kierreportaat, jotka ovat entisessä elämässään palvelleet Helsinki-Vantaan lentokentällä. Portaat hiekkapuhallettiin ja pohjamaalattiin. Nyt ne odottavat lopullista maalipintaa ja asennusta paikoilleen. Kävimme vakoilemassa portaiden asennusta tehtaalla.


Parvien yhdistämiseksi ja portaita varten lisättiin, kulkusiltaa varten, liimapuupalkkitukirakenteet. Lisäksi samassa rytäkässä Genius-uunikin paikka muuttuu, mutta ainakin meidän mielestämme tilaratkaisut muuttuvat jokaisesta muutoksesta parempaan suuntaan. 


Kohta tosin työt on siinä vaiheessa, että lisämielenmuutokset ovat jo ylivoimaisia toteuttaa. Onneksi?


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Melkein kuin liukuhihnalta?

Alkaako korujumi vihdoin helpottamaan? Jo toinen rannekoru samalle päivälle. Sarah Hornikin lamppulasihelmiä ja hopeaa.



Rennoin rantein

Tämänpäiväisiin ristiäisjuhliin piti äkkiä saada jotain uutta päällepantavaa. Aamulla Sarah Hornikin upeista lamppulasihelmistä syntyi hopean kanssa rannekoru sävy sävyyn juhlapuvun huivin kanssa. Hopeaketjun lenkit rouheasti 1,5 mm lankaa.